torstai 17. heinäkuuta 2008

Kolmas päivä toden sanoo!

Hihhiii! Wuh wuh!


Tänään on ollut mielettömän siisti päivä! Viime yönä nukuin tosi sikeästi aamuneljään asti tytön pöydän alla. Siellä on kiva nukkua, sillä tyttö on laittanut minulle sinne pyyhkeensä, t-paitansa ja lakanan. Minulla olisi oma peti eteisessä, mutta tykkään enemmän tästä, vaikka se oma peti onkin pehmoisempi.
Aamupäivällä minulle tuli taas vieraita. Kaksi pientä tyttöä ja heidän äitinsä. He toivat minulle mukanaan vaikka mitä herkkuja! Olin niin iloinen kun sain purtavaa, sillä hampaani kutisevat tosi kovasti. Temmelsimme sisällä ja pihalla. Tykkäsin pikkutytöistä, koska he halailivat ja hellivät minua kovasti.
Pääsimme tytön kanssa heidän kyydillään mummin luo. Mummi on kiva ihminen ja hänellä on iso piha, jossa oli taas paljon uusia hajuja. Pelästyin hieman naapurin koiraa, joka haukkui tien toisella puolella, mutta onneksi tyttö ja poika olivat seuranani niin minulla ei ollut mitään hätää. Olisin jaksanut kävellä koko matkan kotiin, mutta tyttö otti minut syliinsä ja kantoi välillä, etteivät pienet tassuni väsyisi liikaa.
Kotona oli taas ruokaa ja söinkin melkein kaiken. Sitten menin päikkäreille ja mami lähti tytön ja pojan kanssa kauppaan. Olin ihan nätisti koko ajan, vaikka täytyy myöntää, että minun olisi tehnyt mieli maistaa vähän pöydänkulmia..
Sain uuden lelun, josta kuuluu kiva ääni. Minulla on aika paljon leluja.
My Little Ponyt ei ole vaan pikkutytöille. Tässä minä vaanin omaani.



Minulla on myös maukas koivuklapi jota puren kun hampaita kutittaa.



On se kumma, kuinka paljon uudessa kotipaikassa on ihmeteltävää. Lentokoneita en oikein ymmärrä, ääni kuuluu mutta aiheuttajaa ei näy. Autoja katselen myös ja osaan jo hieman vahtiakin! Kiipeän aina ikkunaan katselemaan maailman menoa. Sitten käperryn taas tytön pöydän alle kuuntelemaan mitä talossa tapahtuu. Tyttö soittaa minulle kauniita sävelmiä pianolla ja minä kuuntelen ihastuneena. Mutta auta armias kun kuulen ääntä keittiöstä.. Olen sekunnissa pystyssä ja ryntään keittiöön katsomaan, josko saisin ruokaa. Ruokahaluni on pohjaton ja voisin syödä koko ajan vaikka saankin ihan tarpeeksi safkaa kolme kertaa päivässä.
Nyt ihmiset alkavat katsomaan telkkarista jotain koiraohjelmaa. Taidanpa minäkin mennä hissukseen olohuoneeseen katsomaan mitä uutta ja kummallista sitä taas näkisi..

1 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Suloinen vesseli! Tuun kattomaan joku päivä.. Rapsutuksia Romeo-koiralle! :)